sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hauska Halloween-disco Kultarannan koululla

Iso kiitos vanhempainyhdistykselle ja oppilaille hauskasta Halloween-discosta!


Oppilaiden kertomaa...

Torstaina 30.10. kello 18-20 vietettiin Halloween-juhlaa Kultarannan koululla. Ohjelmaan kuului mm. aavemaiset arpajaiset, kammokuja, buffetti ja muita pienpelejä. Kuudesluokkalaiset järjestivät kammokujan. Rakentaminen vei paljon aikaa. Suunnittelemisessa oli pieniä "näkemyseroja". Loppujen lopuksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Kaikilla tuntui olevan diskossa mukavaa. Diskon järjesti vanhempainyhdistys.
Santeri


Torstaina kello kuusi alkoi Halloween-disco Kultarannan koulussa. Koulun kuudesluokka teki discoon hienon, mutta pelottavan kauhuradan. Pidimme kauhuradan puolessa välissä tauon, jotta meillä oli mahdollisuus mennä ostamaann vähän syötävää. Sitten kun kaikki olivat syöneet jotain pientä purtavaa jatkoimme kauhurataa.
Discon järjestäjänä toimi vanhempainyhdistys. Discossa oli hienoja, mutta pelottavia naamareita ja maskeerauksia. Meillä oli lisäksi arpajaiset, joista sai hauskoja palkintoja.
Kiitos kaikille.
Noora


Torstaina 30.10 tulimme koululle kello 17.40. Olimme saaneet jo kouluajalla valmiiksi koko kauhuradan, joten meidän täytyi vain mennä paikoillemme. Kauhurata meni aika hyvin, mutta joitakin sähläyksiä tuli. Pidimme tauon, jolloin kävimme vanhempainyhdistyksen järjestämässä buffetissa. Lopuksi siivosimme kauhuradan, ja se olikin aika hauskaa. Kiitos kaikille Discosta! ♥
Justiina


Torstaina 30.10 koulullamme vietettiin perinteistä Halloween-discoa. Kuudesluokka sai valmistella discoon kauhuradan. Olimme tehneet rataa kauan, eikä pieniltä riidoilta selvitty. Kun disco sitten kello 18.00 alkoi, niin aloitimme kauhuradan melkein heti. Ensimmäinen kerta meni vähän pieleen, mutta loppua kohden alkoi jo sujumaan paremmin. Vaihtelimme paljon paikkoja ja kaikki saivat olla niillä paikoilla millä halusivatkin. Kaikilla oli discossa mukavaa. Kauhuradan siivoaminenkin onnistui helposti. Kiitos kaikille!
Maria


Koulussamme oli torstaina Halloween-disco, jonne me kuudesluokkalaiset rakensimme kauhuradan. Vanhempainyhdistys teki buffetin, arpajaiset ja musiikin. Salissa oli myös Kalmankaivo ja paholaisen pallopelejä. Olimme melkein koko ajan kammokujassa ja se menikin aika hyvin.
Juhlan jälkeen oli kova siivoaminen. Juhlissa oli aika hauskaa, koska useat olivat kammokujassa. Salissa oli hyvää musiikkia ja pelejä. Monet olisivat halunneet mennä kammokujaan toisen kerran, mutta olimme säikäytelleet niin kauan, ettemme enää ottaneet heitä uudelleen.
Niko






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti