sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kirjahyrrä Kultarannnassa

Perjantaina koulussamme vierailivat kirjailijat Tuija Lehtinen ja Kalle Veirto. He kertoivat 4.-6. luokille kirjailijan työstä. Tuija Lehtinen kertoi jo lapsena pitäneensä satujen ja tarinoiden kirjoittamisesta. Hän kertoi aloitelleensa kirjailijan uraa kirjoittamalla rakkaustarinoita. Nyt kirjoja on syntynyt jo 107. Kalle Veirto taas aloitti ammattimaisen kirjoittamisen urheilutoimittajana. Molemmat kirjailijat ovat kirjoittaneet nuortenkirjoja ja urheiluaiheisia kirjoja. Myös Punk-rockia on käsitelty molempien kirjoissa. Tuija Lehtinen kertoo kirjansa Futiskesä perustuvan oman poikansa jalkapallojoukkueen kokemuksiin yhdeltä kesältä.
Saka sai muistoksi kirjailijan teoksen omistuskirjoituksella
Kirjailijat kertoivat muitakin tapojaan tehdä tekstejä ja hankkia aiheita ja ideoita. Joskus kirjoitus lähtee käyntiin yhdestä sanasta tai vaikka vaatekappaleesta. Kalle Veirto kertoi käyttäneensä vaihtelevalla menestyksellä nauhuria ideoiden tallentamiseen ja Tuija Lehtinen kirjaa ideansa ja lähettää ne itselleen sähköpostina.
Kirjaa kirjoittaessaan Tuija Lehtinen kertoo miettivänsä tarkkaan alun ja lopun -se mitä niiden välissä tapahtuu syntyy sen enempää suunnittelematta kirjoittamalla. Kalle Veirto asettaa kirjoittamisen etenemiselle päivittäisiä tavoitteita, mutta hänkään ei tee tarkkoja suunnitelmia tarinalle. Hän antaa kirjoitustyön viedä tarinaa. Kiitos vierailijoille!


Perjantaina koulussamme oli myös sanataidepaja. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan oppilaat osallistuivat siihen. Ensin kaikkien piti piirtää haave-  tai ihannemaailma. Sitten kirjoitettiin, millaisia asukkaita kuvitellussa maailmassa olisi ja miltä ne näyttäisivät ja mitä ne tekevät mieluiten.  
Sitten näytettiin parille ja kerrottiin omasta ihannemaailmasta. Lopuksi sai vielä kertoa koko luokalle omasta työstään.
Työskentelyä sanataidepajassa


Tässä ovat Julian ja Alinan piirtämät kuvat.

Tässä on kuvailu ihannemaailman asukkaista.



Sanataidepajan järjesti Turun sanataideyhdistys. Kiitos vierailusta!









 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti